Vesihuolto eli vedenhankinta ja jätevesihuolto yhdessä ovat kestävien yhdyskuntien perusedellytys. Vettä tarvitaan kotitalouksiin, julkiseen käyttöön, elintarvikehuoltoon, palontorjuntaan, teollisuuden raaka-aineeksi ja moneen muuhun toimintaan. Jätevedenpuhdistamot ovat usein ympäristönsuojelun suurimpia yksittäisiä investointeja, jotka osaltaan varmistavat terveellisen elinympäristön ja hyvinvointimme.
YK:n kestävän kehityksen kuudes tavoite on ”taata turvallinen, tasa-arvoinen ja edullinen juomavesi kaikille”. Pakatun veden laajamittainen käyttö voi uhata tämän tavoitteen toteutumista. Jos pakatun veden käytöllä korvataan välttämättömät investoinnit vesihuollon perusrakenteisiin tai vedenottoa ei järjestetä muutoin kestävällä tavalla, voi tilanne pahimmillaan johtaa eriarvoistumiseen ja rapauttaa vähäisetkin vesijohtojärjestelmät. Eräissä maissa, kuten Chilessä, vesivarat on yksityistetty, mikä voi nostaa veden hinnan köyhimmälle väestönosalle kohtuuttomaksi.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta edeltänyt Kansanterveyslaitos tutki sekä lähdevesiautomaattien että pullotettujen vesien mikrobiologista laatua. Hankkeessa todettiin, että pakatuissa vesissä esiintyi runsaasti viljeltävissä olevia bakteereita.
Pullovedet eivät ole steriilejä ja pakatuissa vesissä tapahtuu mikrobikasvua säilytyksen aikana. Erityisen korkeita elävien mikrobien lukumäärät olivat lähdevesiautomaateista otetuissa näytteissä. Dosentti Ilkka Miettisen ja tutkija Anna Pursiaisen mukaan pakatun veden arvo nousee merkittävästi Nokian vuoden 2007 vesikriisin kaltaisissa tapauksissa, joissa juomavesi pilaantuu. Tällöin ”epävarmuus verkostoveden laadusta, juomaveden keittämisen hankaluus tai juomaveden korkea klooripitoisuus puoltavat pakattujen vesien käyttöä”. Vuonna 2018 tutkittiin pullovesiä ja niiden mikromuoveja eri puolilta maailmaa. Pullovesistä havaittiin yli 0,1 millimetrin kokoisia mikromuoveja kaksi kertaa niin paljon kuin hanavesistä. Löydökset viittaavat siihen, että alle viidennes muovista oli peräisin itse vedestä. Tutkittavat muovimäärät ovat kuitenkin häviävän pieniä, minkä vuoksi niitä on vaikea tunnistaa tai arvioida niiden vaikutuksia. Pienimmät mikromuovit ja niitä pienemmät nanomuovit saattavat olla ihmiselle haitallisia. Tästä syystä varovaisuus on paikallaan.
Puhtaan talousveden käyttö on meille Suomessa itsestään selvää, mutta sen takana olevat järjestelmät voivat jäädä monille vieraiksi ja jopa näkymättömiksi. Koronapandemia ja sota Ukrainassa muistuttavat kouriintuntuvasti, kuinka korvaamatonta vesihuolto on ihmisten ja yhdyskuntien hyvinvoinnille.
Vesi tulee hanasta ja poistuu viemäriin. Harvemmin tulemme kuitenkaan ajatelleeksi, mitä kaikkea tarvitaan vesihuollon järjestämiseen ja tuottamiseen. Maailmassa tuskin onkaan terveyden, kestävän kehityksen ja kestävien yhdyskuntien kannalta kovin monta vesihuoltoa tärkeämpää sosiaalista innovaatiota.
Maailmassa tuskin onkaan terveyden, kestävän kehityksen ja kestävien yhdyskuntien kannalta kovin monta vesihuoltoa tärkeämpää sosiaalista innovaatiota.
Tuoreessa teoksessamme Vesihuollon myytit (Vastapaino 2022) olemme pohtineet kansalaisia askarruttavia, vesihuoltoon liittyviä kysymyksiä eli vesihuollon myyttejä. Määrittelimme myytin seuraavasti: pitkään vallinnut uskomus tai luulo, joka on vähintäänkin kyseenalainen tutkitun tiedon näkökulmasta. Teoksen alkusanoissa professori Alf Rehn toteaa, kuinka vain tunnistamalla vesihuollon todellisuuksia myyttien tuolla puolen voimme luoda kestäviä ratkaisuja.
Eräs yleisimmistä vesihuoltoon liittyvistä uskomuksista on, että veden käsittely ja jäteveden puhdistus olisi kallista. Todellisuudessa vedenkäsittelyn ja jäteveden puhdistuksen osuus vesihuollon kokonaiskustannuksista on korkeintaan 20 prosenttia. Yli 80 prosenttia sekä pääoma- että käyttökustannuksista muodostuu vesijohto- ja viemäriverkostoista.
Mainittuun myyttiin liittyy uskomus, että talousvesi ja jätevesi yhdessä maksaisivat kohtuuttomasti. Suomessa kuutio vettä jätevesihuolto mukaan luettuna maksaa omakotiasukkaalle keskimäärin kuusi euroa kuutiometriltä eli 0,6 senttiä litraa kohti. Tämän on arvioitu olevan noin kaksi prosenttia kotitalouksien nettotuloista. Vesi on siis erittäin edullista.
Pääosin muissa maissa esiintyy seuraavaa virheellistä käsitystä: koska vesi on ihmisoikeus, sen tulee olla ilmaista. Näin on esimerkiksi Etelä-Afrikassa. Vaikka vesi luonnonvarana olisikin ilmaista, sen veden laadusta ja saatavuudesta huolehtiminen maksaa väistämättä. Suomessa ilmaista vettä ei ole laajemmin missään vaadittu, sillä täällä pääsääntöisesti pidetään vesihuoltomaksuja kohtuullisena. Vesihuoltolaitokset teettävät säännöllisesti Suomessa asiakastyytyväisyystutkimuksia, joiden perusteella voidaan sanoa suomalaisten suuren enemmistön olevan tyytyväisiä vesihuoltopalveluiden laatuun ja hintaan.
Erään myytin mukaan viemäriin sopisi heittää millaisia aineksia tahansa. Verkostot ja pumppaamot voivat kuitenkin tukkeutua vessanpyttyyn heitetyistä jätteistä ja aiheuttaa suuria korjauskuluja. Myös pienet roskat kuten pumpulipuikot, hiukset ja viimeksi kasvomaskit voivat aiheuttaa ongelmia. Vain virtsa, ulosteet ja vessapaperi kuuluvat pyttyyn.
Aiheeseen liittyvänä on järjestetty useita näkyviä kampanjoita, mitä pyttyyn voi laittaa ja mitä ei.
Jo useana vuonna on joulun aikaan järjestetty Kinkkutemppu-kampanja. Sillä muistutetaan, että kinkun rasvaa ei saa kaataa viemäriin, vaan se pitää viedä keräyspisteisiin. Englannissa ja Yhdysvalloissa on viemäreistä löytynyt kymmeniä metriä pitkiä rasvavuoria. Ruoan tähteet lisäävät viemäristössä rottaongelmaa, jota esiintyy Suomessakin.
Verkostojen ikä ei suoraan kerro niiden kuntoa.
”Mitä iäkkäämpiä vesijohdot ja viemärit, sitä huonommassa kunnossa ne ovat” on varsin yleinen oletus (kuva 1). Todellisuudessa verkostojen ikä ei suoraan kerro niiden kuntoa. Käytetyt putkimateriaalit, työtavat ja maaperäolosuhteet voivat lyhentää verkostojen käyttöikää huomattavasti. Eräällä vesihuoltolaitoksella löytyi hiljattain 1920-luvulla asennettuja teräsputkia, jotka olivat vielä erittäin hyvässä kunnossa. Verkostot eivät kuitenkaan kestä satoja vuosia ja siksi niitä tulee korjata säännöllisesti.
Kuva 1. Vettä on johdettu kaukaa kaupunkien käyttöön jo roomalaisten ajoista lähtien. Kestävätkö nykyiset putket yhtä kauan kuin akveduktit? (Piirros: Pertti Väyrynen)
Vuodesta 2007 lähtien Rakennusinsinööriliitto on teettänyt kahden vuoden välein arvion rakennetun ympäristön tilasta (ns. ROTI). Vuonna 2019 vesihuollon infran tila sai kouluarvosanan 7 ja vuonna 2021 arvion 7 1/2. Yhdysvalloissa viemäröinnin tilaa kuvattiin vuonna 2017 arvosanalla, joka vastaa Suomen kouluarvosanaa 5-. Vastaavat arviot olivat vuonna 2021 jo hieman korkeampia.
Ikääntyvät verkostot ja vesihuoltoinfran tila ovatkin yleismaailmallinen haaste. Muutamista OECD-maista on saatavissa vesihuoltoinfran arviointeja. Saneeraustarve on niissä kaikissa suhteellisesti vähintään samaa suuruusluokkaa kuin Suomessa. Voidaan vain arvailla, kuinka suuri korjaustarve on esimerkiksi kehittyvissä maissa.
Verkostosaneeraus on jo vesihuoltolaitosten arkipäivää. Jotta resurssit voidaan kohdentaa järkevästi, tarvitaan verkostoja koskevaa, järjestelmällisesti kerättyä tietoa, sen analysointia ja yhdistelyä. Ennaltaehkäisevän, toimintakuntoa ylläpitävän huoltotyön merkitys korostuu lisääntyvästi.
Turhan usein kuvitellaan, että kaikki vesihuollon ongelmat ratkeavat teknologiaa kehittämällä. Vesihuollon päivittäinen toiminta tarvitsee luonnollisesti runsaasti teknologiaa. Kokonaisuutena vesihuolto on kuitenkin monipuolinen toimiala, jonka ongelmia tulee tarkastella useista näkökulmista. Siten teknologia tulee ymmärtää sen laajassa merkityksessään: teknisten laitteiden lisäksi menettelytapoina ja molempien vaatimana tietämyksenä.
Erään myytin mukaan vesihuollon suurimmat ongelmat poistuvat kaavamaisesti pieniä laitoksia yhdistämällä. Joissain tapauksissa voidaan näin tehdäkin, jos muistetaan riittävä paikallistuntemus. Harvaan asutussa maassa muu vesihuoltolaitosten välinen yhteistyö on paljon luontevampaa. Pienten laitosten yhdistäminen ei automaattisesti poista vesihuollon suurimpia ongelmia: liian vähäisiä investointeja verkostojen uusimiseen, riittämätöntä ja yksipuolista panostusta alan tutkimukseen sekä ennakoivan viestinnän vähäisyyttä.
Kirjoittajat ovat myyttien pohjalta yhdessä tutkijaryhmän kanssa tuottaneet 12 kestävän ja resilientin vesihuollon periaatetta. Lähtökohtana on fyysisten järjestelmien kestävyys. Samalla vesihuollon hallinnasta, järjestelystä ja tuotannosta vastaavien organisaatioiden tulee olla resilienttejä – häiriöt kestäviä mutta samalla joustavia muutoksille.
Fyysiset järjestelmät ja niihin liittyvät organisaatiot linkittyvät toisiinsa ja täydentävät toisiaan. Kaikkien vesihuollon toimijoiden edellytetään käyttävän hyvän hallinnon periaatteita. Poikkeus- ja häiriötilanteissa vesihuoltolaitoksen toiminnan tulee olla osaavaa ja asianmukaista, ja sen tulee perustua ajan tasalla oleviin valmius- ja varautumissuunnitelmiin.
Useiden arvioiden perusteella maamme vesihuoltojärjestelmien korjaukseen ja uusimiseen tulee ohjata kaksin-kolminkertaisesti resursseja nykyiseen tasoon verrattuna. Tämä edellyttää selvästi määriteltyjä vaateita ja pitkän tähtäimen kehittämis- ja investointisuunnitelmia. Samalla on edelleen panostettava lisää turvallisuuteen, jatkuvuuden hallintaan ja huoltovarmuuteen.
Suosituksia
Vesihuoltolakiin 2001 tuli kunnille velvollisuus laatia niin sanottu vesihuollon kehittämissuunnitelma – pitemmän aikavälin strateginen suunnitelma vesihuollon kehittämiseksi kunnan alueella. Vuonna 2014 lakia uudistettaessa sen laadinta muuttui vapaaehtoisesti. Toivottavasti nykyisen vesihuoltolain uudistuksen myötä sen laadinta tulee uudestaan velvoittavaksi. Vesihuollon järjestäminen kuuluu Suomessa siis lain mukaan kunnille. Kunnat voivat organisoida asian haluamallaan tavalla. Vesihuoltoa ei rahoiteta verovaroilla vaan veden käyttäjät, asiakkaat, maksavat sen.
Vesihuollossa tulee jatkossa kiinnittää suhteellisesti enemmän huomiota käyttöön, kunnossapitoon, omaisuuden hallintaan ja niihin edellytyksiin, joilla voidaan jatkossa päästä nykyistä paremmin kestävään ja resilienssiin vesihuoltoon.
Vesihuollossa tulee jatkossa kiinnittää suhteellisesti enemmän huomiota käyttöön, kunnossapitoon, omaisuuden hallintaan ja niihin edellytyksiin, joilla voidaan jatkossa päästä nykyistä paremmin kestävään ja resilienssiin vesihuoltoon. Tämän tulisi näkyä myös alan koulutuksessa ja tutkimuksessa. Samalla tulee muistaa vesihuollon perimmäinen yleishyödyllinen tarkoitus.
Kirjoittajat ehdottavat, että Suomessa päätetään nyt, sallitaanko vesihuoltolaitoksien tuottaa voittoa vai ei. Jos vesihuoltolaitokset saavat tuottaa voittoa, niiden tuoton laskentaperusteet pitää määritellä huolellisesti ja yhteismitallisesti.
Vesihuollon kehittämisen ja järjestämisen tulee perustua yhdyskuntien vedenkäytön, viemäröinnin ja ympäristönsuojelun tarpeisiin. Toiminnan tulee lähteä toimialan omista erityispiirteistä ja -tarpeista eikä kuntatalouden tai muiden toimialojen kuten energialaitosten sanelemista vaatimuksista.
Lähde:
Katko T.S., Juuti P.S., Juuti R.P. & Väyrynen P.O. 2022. Vesihuollon myytit. Vastapaino, Tampere. 213 s
Vesihuollon myytit -tietoteos esittää 24 myyttiä suomalaisen vesihuollon tilasta. Teos nojaa vankasti tutkittuun tietoon ja pyrkii avaamaan niitä vesihuoltoon liittyviä kysymyksiä, jotka usein askarruttavat kansalaisia. Samalla teos pohtii, kuinka suomalaista vesihuoltoa voisi kehittää kestävämmäksi.
Kirjoittajat Petri Juuti, Riikka Juuti, Tapio Katko ovat Tampereen yliopiston Rakennetun ympäristön tiedekunnan dosentteja ja tietokirjailijoita sekä UNESCO:n kestävät vesihuoltopalvelut -oppituolin haltijoita. Vesihuoltopalveluiden tutkimusryhmä: www.cadwes.com.
Artikkeli on osa Alustan keväällä ja syksyllä 2022 julkaistavaa Agenda2030-toimintaohjelman teemoja ja kestävää kehitystä tarkastelevaa artikkelisarjaa.
